27.06.2014

Lomalinjan myyntijohtaja Sari Mäkinen täyttää 60 vuotta

Monille Lomalinjan asiakkaille tuttu ja monilla matkoilla mukana ollut Lomalinjan myyntijohtaja Sari Mäkinen täyttää heinäkuussa 60 vuotta.

Ulospäinsuuntautunut ja aina toiset huomioiva Sari Mäkinen on omiaan matkailualalle. Ihmiset, tavat ja kulttuurit, historia ja taide kiinnostavat. Sanonta ”pää pilvissä ja jalat maassa” kuvaa häntä hyvin. 

Sari Mäkinen sai aikoinaan nuorisotyön koulutuksen, mutta varsinainen intohimo löytyi varsin pian matkailusta. Lomalinjassa hänestä tuli kymmenen vuotta sitten myös yrityksen osaosakas.

Sari Mäkinen on johtanut Lomalinjan kasvuun

Vuonna 1977 perustettu Lomalinja on tänä vuonna 75 vuotta täyttävän Länsilinjat-konsernin tytäryhtiö. Liikennöintiin erikoistunut Länsilinjat perusti Lomalinjan hoitamaan ryhmämatkojen matkajärjestelyjä. Tämän lisäksi Lomalinja välitti isompien matkatoimistojen matkoja. Kymmenisen vuotta sitten käynnistynyt alan murros, isojen toimistojen kasvu ja matkojen verkkomyynti, kuitenkin kiristivät kilpailua. Toimistoja kaatui ja osa päätyi kansainvälisten yritysten syliin.

Tässä kuvassa Sari Mäkinen näki, että Lomalinjan kannattaa muuttaa toimintatapaansa. Muiden toimistojen matkojen välittäminen sai jäädä taka-alalle ja Lomalinja erikoistui omiin, asiantuntijoiden opastamiin teemamatkoihin. Aluksi matkakohteet olivat lähialueilla ja Euroopassa. Nyt kohteita on Kiinasta Karibialle.

Lomalinjan liikevaihto on tänään noin 10 miljoonaa euroa, mikä on Sari Mäkisen mukaan tämän tyyppiselle yritykselle ihanteellinen koko. Nyt on kasvun jälkeisen vakiintumisen aika. Siinä työssä hän haluaa olla vielä mukana.

Lomalinja tuottaa tänä vuonna noin 200 erilaista esitematkaa lähtöineen. Lisäksi se tuottaa räätälöityjä ryhmämatkoja ja lukijamatkoja niin aikakausilehdille kuin harrastelehdillekin. Lukijamatkat ovatkin olleet yksi Sari Mäkisen kehityskohteista ja markkinoinnin kulmakivistä.

Myyntijohtaja on myös henkilöstöjohtaja

Myös henkilöstö on kasvanut.  Viisi vuotta sitten Lomalinjassa oli 7 työntekijää, tänään heitä on 11.  Kolmen työntekijän toimipaikka on vuonna 2012 avatussa Helsingin toimistossa, Balderin talossa. Sari Mäkinen on myynnin ohella myös henkilöstöjohtaja.

–    Meillä kaikki tekevät kaikkea. Se motivoi. Samoin se, että työntekijät saavat ja heiltä myös odotetaan ideoita ja ratkaisuja. En ole koskaan ajatellut, että ihmisiä vaihtamalla saadaan parempaa aikaiseksi. Päinvastoin. Ihmiset muuttuvat, kun he näkevät, että uudet mallit toimivat, sanoo Sari Mäkinen.

–    Pitkäjänteisen toiminnan jälkeen voi sanoa, että meillä on hyvin sitoutunutta väkeä, joka tekee myös työtä tunteella ja sydämellä. Esimerkkinä voisi mainita, että Leena Siukola ja Päivi Hänninen ovat olleet Lomalinjan palveluksessa tänä vuonna 30 vuotta. 
–    Myös asenne on kohdallaan: halu tehdä asiat hyvin. Asiakkaan henkilökohtaisesta palvelemisesta ei ole luovuttu, vaikka Lomalinja myy matkojaan nykyisin myös merkittävän määrän verkossa.

Taiteilijaperheen elämää Sääksjärven rannalla

Taiteen ja historian teemamatkojen lisäksi kulttuuri kuuluu myös Sari Mäkisen yksityiselämään. Hän asuu Sääksjärven rannalla puisessa, jugend-henkisessä Villa Tilkussa puolisonsa taidemaalari Pentti Kokon kanssa. Pihapiirissa on paitsi vanha hirsiateljee myös vanha sauna, kasvihuone ja uutuutena myös kanala maatiaiskanoineen. Omenapuiden alla juoksee kissa. Moneen kesäpäivään kuuluu myös lapsenlapsi pikku-Janne.

Lomalinjan uutuudet ja suosikit

Uutuudet, suosituimmat matkat ja kohteet!
Tutustu kaikkiin uutuuksiin