Alaskan risteily 28.8. – 6.9.2014

Alaskan risteily 28.8. – 6.9.2014

Kategoria: Risteily
Lisätty: helmikuu 2, 2015

Alaskasta mieleeni nousee ensimmäisenä Villi Pohjola tv-sarja, jossa hirvet vaeltavat kaduilla ja lumihuippuisten vuorten yli lennetään pienkoneilla. Matkallani Alaskaan en hirviä nähnyt, mutta valaita, merileijonia, karhuja ja valkopäämerikotkia kyllä – ja pienkonelento yli vuorten olisi ollut aivan mahdollinen!

Matka alkoi Icelandairilla Reykjavikin kautta Seattleen. Lennot sujuivat mukavasti ja Reykjavikin kentällä koneenvaihto meni nopeasti. Aikaero -10 h tuntui hurjalta, mutta reippaasti kiersin seuraavana aamuna Seattlen nähtävyyksiä: Space Needlen, upean Chihulyn lasitaidenäyttelyn sekä Pike Place Marketin. Samalla tuli nähtyä maailman ensimmäinen Starbucks-kahvila. Jono tosin oli pitkä, eikä kahvihammastani kolottanut ollenkaan, joten tyydyin vain kävelemään ohi.

Seattle

Iltapäivällä oli aika siirtyä laivalle. Laukut jätettiin kantajille heti satamaan saapuessa, ja lähtöselvitys terminaalissa kävi näppärästi, vaikka jonot olivat pitkiä. Henkilökunta ohjasi kohti oikeata jonoa ja palvelutiskejä oli runsaasti. Luottokortti tiskiin, pari allekirjoitusta ja hymy kohti kameraa –  siinäpä lähtöselvitys kokonaisuudessaan. Palkintona hyttikortti ja matka jatkui kohti laivaa!

Rhapsody of the Seas kuuluu Royal Caribbeanin pienimpiin ja vanhimpiin Vision-luokan laivoihin, mutta palveluja laivalta löytyy silti runsaasti. Kylpylä, kuntosali, sisä- ja ulkouima-altaat, lastenmaailma, teatteri, kasino, yökerho, ravintola ja kahviloita sekä 3 erikoisravintolaa, joista erityismaininnan ansaitsee japanilaistyylinen Izumi. Pääravintolassa teema vaihtui joka ilta, joten mikäli ei halunnut hyödyntää kattausmaksullisia erikoisravintoloita, pystyi silti aina syömään jotain uutta. Viikon risteilyn aikana oli myös kaksi kertaa mahdollisuus pukeutua parhaimpiinsa, kun pääravintolassa oli kapteenin illallinen. Ennen ensimmäistä kapteenin illallista kaikille tarjottiin tietenkin lasillinen kuohuvaa. Nälkää ei laivalla tarvinnut nähdä, pientä huikopalaa sai ympäri vuorokauden ja isomman aterian kolme kertaa päivässä.

Rhapsody of the Seas

JUNEAU

Laivan ensimmäinen pysähdyspaikka oli Juneau – Alaskan 2. suurin kaupunki, jossa asukkaita noin 30 000 (vrt. suurimmassa kaupungissa Anchoragessa on n. 300 000 asukasta). Erikoista kaupungissa on, että sinne ei pääse ollenkaan teitä pitkin, vain vesitse tai ilmateitse.

Juneauun saapuessa satoi vettä ja lämpötila oli n. 10 asteen tuntumassa. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä olin varannut laivalta valasretken, ja odotin pääseväni niitä katsomaan! Mietin myös melonta- tai koskenlaskuretkeä sekä vierailua Mendenhallin jäätiköllä, mutta tällä kertaa valaat veivät voiton. Retkille lähtö sujui helposti, sillä vaikka laiva oli täynnä (n. 2000 matkustajaa), on lähdöt aikataulutettu hyvin ja pitkiä jonoja syntyy harvemmin. Valaiden lisäksi retkellä nähtiin runsaasti merileijonia, ja ensimmäisen valkopäämerikotkan bongasin lamppupylväästä jo bussimatkalla satamaan! Iltapäivällä oli vielä aikaa poiketa Red Dog Saluunassa lounaalla sekä tutkia pienen kaupungin ostosmahdollisuuksia. Matkamuistomyymälöitä ja timanttikauppoja löytyy pienen keskustan alueelta useita, ja takaisin laivalle pääsi ilmaisella bussikuljetuksella (laivalta keskustaan bussikyyti olisi maksanut 4 USD/hlö).

Juneau_valasretki

SKAGWAY

Pieni, vajaan 1000 asukkaan Skagway tunnetaan erityisesti kultaryntäyksen ajoilta, jolloin kaupunki toimi porttina Klondikeen. Täällä tunnetuin retki lienee White Pass Trailway –junamatka Yukonin kultareittiä mukaellen. Tämä vuorenrinteitä pitkin kulkeva, kullankaivajien avuksi suunniteltu reitti valmistui vasta, kun suurin ryntäys oli jo ohi. Ennen radan valmistumista tavaroita kuljetettiin kohti Kanadan Dawson Cityä pääasiassa hevosten avulla, joita valitettavasti myös kuoli reitin varrelle runsain joukoin – siitä nimi Dead Horse Trail. Pieni tihkusade ei haitannut maisemien ihastelua junan kolistellessa 1,5 h ylös vuorenrinnettä ja samaa reittiä takaisin. Paluumatkalla oli mahdollisuus jäädä pois kyydistä kaupungin keskustan kohdalla, joten lounas nautittiin paikallisessa ravintolassa ja paluu laivalle sujui helposti kävellen ja kauppoihin piipahdellen.

Skagway1 Skagway2

Matkalla Ketchikaniin laiva poikkesi Tracy Arm –vuonolla ja pyörähti täydet 360 astetta vuonon perällä tarjoten innokkaille matkustajille tarpeeksi kuvausmahdollisuuksia. Kapeassa vuonossa vuorenrinteet nousevat jyrkkinä kohti taivasta, ja seinämillä risteilee pieniä ja isompia vesiputouksia. Vuonon päädyssä avautuu näkymä jäätikölle, joka laskeutuu suoraan mereen värjäten veden hämmästyttävän turkoosiksi. Laivan kannella olikin melkoinen kuhina ja kamerat räpsyivät maisemia ihastellessa.

KETCHIKAN
Maailman lohipääkaupunki vaikutti ensinäkemältä vain turisteille rakennetulta. Vieri vieressä timantti- ja matkamuistomyymälöitä, eikä mitään muuta. Missä oli aito Alaska? Ketchikanissa olisi ollut tarjolla useampiakin karhu- tai lohiretkiä – osa bussilla ja osa lentäen – mutta ne olivat valitettavasti täynnä, kun tein varausta laivalla. Olisi kannattanut tehdä varaus netissä jo etukäteen. Tilalle otin vain lyhyen Duck tour –kaupunkikierroksen, jonka aikana näin kaupungin reunamilla kulkevan pienen joen  (puron?), joka oli täynnä lohta. Opas kertoi, että karhut tulevat usein sinne syömään, ja oman osansa karhuista olivat saaneet myös asukkaiden roskalaatikot. Näppäriä karhuja eivät estä edes ns. bear-proofed trash cans, koska jos ne eivät saa roskista muuten auki, ne kaatavat roskiksen ja istuvat sen päälle. Tuloksena pienimuotoinen räjähdys ja roskat pitkin pihaa. Siinäpä kelpaa nallen maiskutella erityisherkkuaan – pienten lasten vaippoja.

Ketchikan

Ketchikanista matka jatkui Inside Passagen upeissa maisemissa kohti risteilyn päätepistettä, Vancouveria. Aurinko hemmotteli matkaajia ja lämpötila oli n. 25 C. Kaupunkikierroksen lisäksi piipahdin tervehtimässä Grouse Mountainin ruskeita karhuja ja uskalsinpa kävellä pitkin Capilano-riippusiltaakin. Silta keikkuu 70 m korkeudessa Capilanojoen yläpuolella ja on pituudeltaan 137 m. Viimein oli aika siirtyä Vancouverin kentälle. Siisti ja hieno kenttä tarjosi mahdollisuudet viimeisiin tuliaisostoksiin, ja kotimatka alkoi monta muistoa rikkaampana. Tänne voisi lähteä uudestaankin!

Vancouver_karhut

Teksti ja kuvat: Anu Piiroinen