
Matkailijan viisi tärkeintä valintaa vuonna 2019 – asiantuntijat kertovat
Lisätty: tammikuu 17, 2019
Tällä viikolla järjestettävät Matkamessut täyttävät jälleen mediakanavat mitä upeimmilla matkoilla ja messutarjouksilla. Mutta mihin tarjonnan runsaudessa kannattaa keskittyä? Lomalinjan matkailualan ammattilaiset listasivat viisi tärkeintä matkailutekijää, joihin matkailijan kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota tänä vuonna.
Uniikki ja omannäköinen matka
Lomalinjan myyntijohtaja Anu Piiroinen kuvailee, kuinka matkailualan nykyinen huima tarjonta mahdollistaa sen, että jokaisella matkailijalla on mahdollisuus toteuttaa juuri sellainen matka kuin itse haluaa.
”Ja miksei hän näin tekisi?”, Piiroinen nauraa. ”Unelmien määrätietoinen toteuttaminen askel askeleelta, mindfulness ja oman näköinen elämä voivat ja saavat näkyä myös matkalla. Uniikkien ja räätälöityjen kohteiden sekä elämysten etsiminen on tätä päivää. Lomalinjan matkatarjonta suunnitellaan sellaiseksi, että siitä voi valita juuri sen oman unelmamatkansa.”
Enää lomailijalle ei tarvitse riittää, että kierretään matkakohteen tunnetuimmat nähtävyydet oppaan selostaessa linja-auton etuosassa, vaan saa ja pitääkin vaatia ammattilaisten tekemiä, tietyn yleisön toiveet huomioivia ehdotuksia.
Kuka omatoimimatkailija ei olisi harmitellut, ettei kohteessa asusta tuttavaa, joka olisi perillä kohteen piilossa olevista helmistä ja paikallisten suosimista paikoista. ”Lomalinjan asiantuntijaoppaat ovat juuri näitä lähipiiristä puuttuvia kohteen asiantuntijoita, sisäpiiriläisiä”, Lomalinjan toimitusjohtaja Terhi Penttilä kuvaa.
Omien arvojen mukaisuus
Matkailijan omat arvot näkyvät myös matkustaessa. Lomalinjalla tämä arvovalintojen monimuotoisuus otetaan huomioon jo matkoja suunniteltaessa: jollekulle koskettavinta on kokea Antarktiksen tarjoama hiljaisuus ja pienuuden tunne suurten jäälauttojen keskellä, toiselle yöpyminen paikallisten paimentolaisten tapaan mongolialaisessa jurttaleirissä ja kolmannelle Suomen historian kannalta merkittävillä taistelukentillä seisominen Karjalan metsissä.
Vastuullisuus
Arvojen lisäksi matkailija saa peräänkuuluttaa matkanjärjestäjältä vastuullisia valintoja. Lomalinjalla vastuullisuus näkyy muun muassa paikallisten toimijoiden suosimisena sekä paikallisen kulttuurin vaalimisena. ”Lisäksi se, että yksi harkittu ja uniikiksi suunniteltu matka täyttää asiakkaan moninaiset tarpeet, on itsessään vastuullisuusteko”, Anu Piiroinen summaa.
Harrastus mukana matkalla
Matkustamisen ja oman harrastuksen yhdistäminen on koko ajan helpompaa, ja itseä toteutetaan omien lempiharrastusten kautta yhä useammin matkoilla. Harrastuskentän pitkän linjan suosikkien, kuten taide-, hyvinvointi- ja ruokamatkojen rinnalla myös uutuudet viehättävät. ”Esimerkiksi keppari- eli keppihevosristeilyt ovat harrastuksen suosion myötä nyt huippusuosittuja”, iloitsee Piiroinen.
Vaikka lomalla yhä useampi sulkeekin kännykän ja somen, niin matkoja valitessa saa yhä rohkeasti innostua eri medioista tuttuista julkisuuden henkilöistä. Lomalinjan asiantuntijaoppaat ovatkin monesti suurelle yleisölle tuttuja alansa vahvoja asiantuntijoita.
”Esimerkiksi ruokamatkalla pääsee keskustelemaan Sikke Sumarin kanssa italialaisen ruoanvalmistuksen saloista tai syventymään Makumuistoja-sarjastakin tutun Kari Lumikeron opastuksella unkarilaisen viinin ytimeen”, Piiroinen kuvaa harrastusmatkatarjontaa.
Erityisesti yksin matkustavalle harrastusmatkat tarjoavat matalan kynnyksen nauttia kiinnostuksen kohteestaan samanhenkisten matkailijoiden seurassa.
Aito kohtaaminen koskettaa
Viides ilmiö, johon matkailijan kannattaa reissussa keskittyä, on toisen ihmisen kohtaaminen. Mikään ei ole niin ainutlaatuista ja mieleenpainuvaa, kuin aito ihmisten välinen yhteys. Aikaansa seuraavat matkanjärjestäjät huomioivat tämän tarjonnassaan: sekä paikallisten ja matkalaisten että samasta aiheesta kiinnostuneiden matkalaisten välisille kohtaamisille luodaan vuorovaikutukseen kannustavat puitteet.
Se, että turistille avataan ovi paikallisille merkityksellisiin tapahtumiin ja juhlapäiviin, jos mikä, luo tervetulleen olon.
”Kun pääsee kokemaan saksalaisen Oberammergaun kärsimysnäytelmän, joka järjestetään vain joka 10. vuosi ja jokaiselle esiintyvälle kylän asukkaalle rooli on suuri kunnia, voi todella tuntea, että on päässyt osaksi jotain merkityksellistä”, Lomalinjan Anu Piiroinen tiivistää.
Asiantuntijaopas Kari Lumikero jatkaa esimerkillä Unkarista: ”Vieraillut viinitilat ovat intiimejä, ja isäntäväki panostaa vieraiden ystävälliseen kohteluun. Sitä todella tuntee olevansa tervetullut.”
Lomalinja löytyy Matkamessuilta osastolta 6h79, tervetuloa tapaamaan meitä – katso Lomalinjan matkamessutarjoukset!
Yhteyshenkilö
Anu Piiroinen
Myyntijohtaja
Markkinointi
anu.piiroinen@lomalinja.fi
050 3118110
Kommentit