Matkalla-kirjoituskilpailun satoa: Hutong-kujalla

Matkalla-kirjoituskilpailun satoa: Hutong-kujalla

Kategoria: Kaukomatka Kirjoituskilpailun satoa
Lisätty: toukokuu 8, 2014

Kiina on noussut viime vuosina yhdeksi Lomalinjan matkailijoiden suosikeista. Eikä ihme! Suuri maa tarjoaa monenlaista hämmästeltävää ja ihmeteltävää. Vastakohtaisuudet puhuttivat myös Mirja Hämäläistä Pekingin-matkalla, joka tarjosi kurkistuksen kiinalaiseen arkeen.

Tutustu Pekingin matkaan Lomalinjan nettisivuilla.

Mirja Hämäläinen : Hutong-kujalla

Riksaa polkevan miehen kalju kiiltää.

Pekingiläisen riksataksin puupenkki tuntuu kovalta. Puristan käsilaukkua sylissäni ja keskityn katselemiseen. Yritän istua mahdollisimman luontevasti keikkuvan ajopelin haalistuneen markiisikuomun alla. Pelottaa, kun kymmenet polkupyörät ja autot äänitorvia töräytellen ohittavat hyvin läheltä.

Aluksi katu on leveämpi, ja sen molemmin puolin on hedelmä- ja vihannes myyjiä. Kauppiaat huutelevat kovaäänisesti, nopeita lyhyttavuisia ostokehoituksia. Kiinan kielen lyhyet äänteet kuulostavat tylyn agressiivisolta. Helteessä saastesumun katku kirvelee silmiä.

Miehen luisevat kädet pitelevät tiukasti mustan kolmipyörän ohjaustangosta ja jalat liikkuvat verkkaisasti polkimilla. Hän kampeaa ajokkiaan vasemmalle kaartuvalle pikkukujalle. Valkosipulin, inkiväärin ja virtsan vahva haju lemahtaa nenääni. Olemme Hutong-kujalla. Ketterästi mies väistelee bambukeppien väliin viriteltyjä, kuivumassa olevia pyykkejä ja lintuhäkkien kanssa pyöräleviä vanhempia miehiä. Onko aikakone taikonut minut keskelle kiinalaista elämänmenoa vuosisata taaksepäin?

Pahasti lohkeillut asfalttikuja on ahdas. Sen molemmin puolin on vanhoja, matalia pikkutaloja, jotka on aikanaan rakennettu vieri viereen,  kadun mittaisiksi rivitaloiksi. Niihin on tehty aikojen saatossa ja asuntopulan kourissa ulokkeita ja lautakojuja. Muistelen oppaan kertoneen kuinka aikoinaan nämä, nykyisin köyhät asujaimistot, rakennettiin tarkoin feng-shui -sääntöjen mukaan. Nyt ne ovat nopeasti väistymässä moottoriteiden ja kerrostaloasutuksen tieltä.

Taloissa  on pienet sisäpihat. Ne ovat tupaten täynnä kaikenlaista pikkukamaa. Koukuissa ja portinpielissä roikkuu tapettuja kanoja, mausteyrttejä ja vihannesnippuja. Talojen seinustoilla on tummia, samannäköisiä polkupyöriä. Korttelissa on yhteisvessat. Pistävä virtsan ja ulosteen haju lemahtaa voimakkaana yhteishuussin kohdalla.

Kujan asuntoihin tulee kylmä vesi, tai se haetaan vesipostista, mutta viemäröinti puuttuu. Siksi kuja on osittain märkä ja likavettä on kertynyt lätäköiksi painanteisiin ja kivien väleihin.

Kaikissa taloissa asutaan. Yritän kuomun alta salaa kurkistaa aukijääneestä ovesta sisälle. Opas kertoi eilisen kaupunkikierroksen aikana näistä vanhoista kujista. Pienet asumukset on verholla eristetty kahdeksi huoneeksi. Muutaman neliön asunnossa elelee vähintään kaksi sukupolvea. Talon isännällä voi olla sänky, mutta toiset perheenjäsenet nukkuvat lattialla. Aamuisin he käärivät petivaatteensa rullalle ja nostavat ne päiväksi seinälle.

Kuja kapenee entisestään, ja riksan matkustamon oikeanpuoleinen pyörä kolahtaa sisäpihan portin pieleen. Tunnen itseni vaivautuneeksi, kun laiha kuski hyppää polkimilta ja paidanselkämys märkänä peruuttaa  ja kiskoo ajokin oikeaan uomaan. Mies hyppää taas polkimille ja veivaa selkä köyryssä eteenpäin. Pyörä mahtuu juuri ja juuri kulkemaan kujannetta.

Huomaan olevani tirkistelijä, joka on joutunut yllättäen perheen ruokapöydän kulmalle. Kujaan rajoittuvalla muutaman neliön sisäpihalla nuori nainen syöttää kyykistyneenä, edessään jakkaralla istuvaa pikkupoikaa. Riisipuikot vievät ruokaa tottuneesti lapsen suuhun. Pyylevä isoäiti istuu matalalla tuolilla kudinpuikot käsissään. Kukaan ei näytä reagoivan riksaan tai sen kyydissä olevaan länsimaiseen matkustajaan.

Oksalle ripustetussa lintuhäkissä laulaa kanarialintu.

Vähän matkan päässä  kujan varrella istuu joukko vanhoja, maolaisasuisia miehiä ringissä. He ovat jalkojensa päällä kyykyssä, polvet sivuille taivutettuina. Kaikki tupruttelevat tupakkaa. Kova, lyhyttempoinen puheen pälätys kuuluu kuin nauhalta. Välillä joku krohauttaa kurkkuaan ja roiskaisee kaaressa räkäklimpin kadulle.

Kurkistan toiselle puolelle kujaa. Sen sisäpihan nurkkauksessa isoäiti pitelee kainaloista parivuotiasta, tummatukkaista poikaa, joka pyllistää valkoisen takapuolensa suoraan housujen saumattomasta aukosta. Jo ennestään märännäköisestä halkiosta tipahtaa kakkakikkare,  jonka nainen luontevasti lakaisee riisinjuuriharjalla kadulle.

Seuraavan talon pihassa vanhempi pariskunta ryystää teetä. Ihailen kuinka taitavasti he siirtävät mukin kantta toisella kädellä hiukan ylemmäksi, jotta hörppääminen onnistuisi. Pihaportin pielessä kukkii, reunastaan lohkeilleessa saviruukussa, iloisenpunainen Salvia.

Olen täysin ainutlaatuisen matkakokemukseni lumoissa, kun riksataksi putkahtaa kapeasta solasta leveämmän kadun pientareella olevalle päätepysäkille.