22.9.2026

Asiakkaidemme kokemuksia

Tässä muutamia palautteita asiakkailtamme. Tutustu, innostu ja lähde asiantuntijan matkaan!

Kanssamme olet aina asiantuntijan matkassa

Haluamme tarjota Sinulle aina parasta. Jokaisen matkan on tuottanut suomalaisena työnä yksi meistä, ja me lomalinjalaiset vastaamme myös matkasi onnistumisesta alusta loppuun. Asiantuntijan matkaan on aina helppo lähteä ja meillä onkin runsaasti kanta-asiakkaita.

  • Ruusuja Markku Juustovaaralle. Hyvin perehtynyt reittiin. Asiantunteva, selkeä ja kaiken lisäksi hauska.
    Laivan henkilökunnalle ja expedition teamille ruusuja. Laivalla hyvä ilmapiiri ja meininki.

  • Erityiskiitos Lomalinjan asiantuntijaoppaalle tällä reissulla, Markku Juustovaaralle! Markku hoiti kaiken sujuvasti ja hyvin ja kaikki järjestelyt sujuivat ongelmitta. Saimme pyytäessämme kaiken tarvitsemamme avun, mutta toisaalta saimme myös olla omissa oloissamme rauhassa jos sitä halusimme. Markun hyväntuulisuus ja huumori piristivät matkaamme. Lisäksi tuntui että hän oli hyvin perehtynyt asioihin ja paikkoihin joissa vierailimme ja saimme paljon mielenkiintoista informaatiota. Hurtigruten hoiti oman roolinsa hyvin, kaikki oli hyvin infottu ja organisoitu.

  • Ammattitaidolla tehty matka. Matkanjohtaja piti ryhmän hienosti koossa. Saatiin matkalta paljon enemmän irti kun osattiin odottaa.
    Matkasta enemmän irti, kun on asiantunteva matkanjohtaja.

  • Hyvä ohjelmasisältö ja ajoitukset hyvät. Sopivasti omaa aikaa, koska myös sitä ehdottomasti tarvitaan reissuissa. Hotellissa hyvät sängyt ja hiljaista. Se oli plussaa. Myös erinomainen sijainti Yorkissa. Opas Hanna aivan superihana ihminen. Bussikuljettajamme Patrick oli myös avulias.

  • Ruusuja oppaalle, kuljettajalle ja matkan suunnittelijalle.
    Opas oli ihana ja asiantunteva. Oli helposti lähestyttävä ja kertoili mukavasti sekä kohteista sekä elämästä kohdemaassa.
    Kuljettajalla oli hymy herkässä ja lehmän hermot ahtaissa paikoissa käännellessä. Palvelu pelasi.
    Kohteet olivat kiinnostavia.

  • Kaikki oli hyvin järjestetty, lounaspaikat Ihania, retket mielenkiintoisia. Paikallinen opas oli loistava. Suosittelen.

  • Lämmin kiitos Riitalle, ihana Helena Pariisissa, kiitos. Hyvin valitut kohteet, ravintolat.

  • Opas oli loistava. Sympaattinen ranskalais-suomalainen, joka osasi ottaa huomioon lapset kertoessaan tarinoita.
    Kuljetuspalvelut toimivat hyvin. Ravintoloiden valinta oli hyvä. Retket oli hyvin valittu.

  • Oppaat Riitta ja Helena olivat aivan ihania ja sydämellisiä. Matkalle oli siten helppo osallistua. Kiva ohjelma, hyvää ruokaa ja hyvä hotelli. Ikkunastani näkyi Sacre-Coeur.

  • Erityiset kiitokset matkanjohtajalle, Riitta Niemenmaalle, huolehtimisesta ja sympaattisesta läsnäolosta.
    Paikallisopas oli todella erinomainen, paras koskaan tapaamani.
    Hotelli oli hyvä, lounaspaikat vaihtelevia, mutta erilaisuudessaan kiinnostavia.
    Oli mukava matka ja kaikki sujui hyvin, kiitos järjestäjälle!