Matkalla-kirjoituskilpailun satoa: Muisto Islannista

Islantia sanotaan satujen saareksi. Sen karu luonto, silmänkantamattomiin jatkuva laava ja sammal sekä maasta ponkaisevat kuumat lähteet, saavat mielikuvituksen lentoon. Outi Erveliuksella oli haave: päästä ratsastamaan tässä maisemassa islanninhevosella. Ihmeellinen Islanti kuuluu myös Lomalinjan matkakohteisiin.

Outi Ervelius : Muisto Islannista

Siinä istuin silmät loistaen ja tunne oli ihan pakahduttava, uskomattoman ihana, mutta jännitys väreili perhosina vatsassa. Piti oikein nipistää itseäni, että olenko minä todellakin tässä, viisikymppinen täti-ihminen toteuttamassa suurta haavettani ja unelmaani. Mutta siinä minä todellakin istuin, jään ja tulen maassa, Islannissa, jäntevän ja pörröisen islanninhevosen satulassa. Ratsuni oli varmajalkainen ja ystävällisen oloinen, se muistutti enemmän ruskeaa nallekarhua kuin hevosta. Tämä pörröinen ja paksu hevoselta tuoksuva nallekarhu liikkui kuitenkin ulkonäöstään huolimatta nopeasti ja kevyesti ja kyyti sen selässä oli uskomattoman mukavaa. Olo tämän otuksen selässä tuntui siltä kuin olisi lentänyt, ihanaa unelmankevyttä menoa. Ratsuni liike oli tölttiä, tasaista nopeaa ja lennokasta askellajia, mitä ainoastaan nämä alkukantaiset islanninhevoset osaavat.

Hevosen selkään kipuaminen ja jännitys siitä, että pysynkö edes ratsuni kyydissä, oli ollut minulle rohkeutta vaativa teko. Tuo pieni hevonen oli kuitenkin vauhdikkuudestaan huolimatta niin luotettavan oloinen, että hyvin pian pystyin vain olemaan onnellinen ja nauttimaan hetkestä ja ratsastuksesta Islannin ihmeellisten maisemien keskellä.

Maasto oli ja kumpuilevaa ja taustalla näkyi korkeita sinisinä siintäviä vuoria. Islannissa oli alkukesä kauneimmillaan ja maisema oli puuton, hyvin vihreä ja luonnonkukkien loisto hämmästytti kauneudellaan ja runsaudellaan. Aurinko paistoi ja erikoista satumaista tunnelmaa ympäristöön toi sieltä täältä vulkaanisen maan sisältä nousevat höyry, jonka myötä maisema pehmeni salaperäisen utuisen usvaiseksi. Islantilaiset uskovat maassaan elävän keijuja ja menninkäisiä, ja tämä ratsastusretkeni islantilaisen luonnon helmassa vakuutti minutkin niiden olemassaolosta. Hevosestanikin tuli mieleen satuolento, niin pieni ja pörröinen se oli takkuisen tukkansa alta pilkistävine kujeilevine silmineen.

Ratsastusretkellä pidettiin välillä taukoa ja söimme eväitä sammalmättäillä. Hevosetkin saivat syödä kesänvihreää ruohoa. Levähdyspaikka oli koskettavan kaunis. Se sijaitsi virtaavan pienen puron äärellä, ja sielläkin sain kokea yhden Islannin monista ihmeistä. Purossa virtaava vesi näytti raikkaalta ja kylmältä, mutta sehän oli lämmintä – kuin kylpyvettä! Oli todella rentouttavaa käydä välillä kahlailemassa tässä lämpimässä pikkujoessa.